Kaloisten kyläyhdistys ry
Varsinainen toiminta
Yhdistys toimii kylien asukkaiden edunvalvojana yhteisissä asioissa ja järjestää erilaista toimintaa. Toiminnan lähtökohtana on toimiminen sopusoinnussa alueen rikkaan ja kauniin luonnon kanssa sekä vanhan maaseutuperinteen vaaliminen ja elvyttäminen.
Hallitus
Kyläyhdistyksen hallituksena toimii kylätoimikunta, johon kuuluu 6 - 8 jäsentä. Kunkin jäsenen toimikausi on kaksi vuotta, joten puolet jäsenistä vaihtuu vuosittain. Kylätoimikunnan puheenjohtajan toimikausi on yksi vuosi. Sama henkilö voi toimia puheenjohtajana enintään kolme vuotta peräkkäin.
Kohtaamispaikka ja vuokraus
Yhdistyksen toiminnallisena keskuksena on oma Kaloisten kylätalo, Tukikohta. Siellä järjestetään yhdistyksen kokouksia ja erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.
Kylätaloa myös vuokrataan, sillä se on mainio ja edullinen paikka kokouksille ja juhlille. Tukikohdan pihapiiriin kuuluvat päärakennuksen lisäksi kesäkahvilarakennus Tervapirtti ja tanssilato.
Verkostot
Kaloisten kyläyhdistys on myös jäsenenä Hämeen Kylät ry:ssä sekä Linnaseutu ry:ssä.
Hittoon Mettärata
Suomi-rata Oy:n suunnittelema uusi ratakäytävä Tampereen ja Helsingin välillä on nostattanut laajaa vastarintaa kyläalueellamme. Kylätoimikunta päätti syksyllä 2022 perustaa asian ympärille oman itsenäisesti työskentelevän ja kantaa ottavan työryhmän, Hittoon Mettärata. Työryhmään voivat liittyä mukaan kaikki alueen asukkaat ja kesäasukkaat sekä maanomistajat ja elinkeinonharjoittajat. Jäsenyys työryhmässä ei ole sidottu kyläyhdistyksen jäsenyyteen. Hittoon Mettärata -työryhmä kokoontuu kunkin kuukauden toisena maanantaina klo 18 kylätalolla.
Jäsenyys
Kyläyhdistyksen jäsenyyttä voivat hakea kaikki Asemin, Kaloisen ja Vehmaisen asukkaat, kesäasukkaat ja kaikki asiastamme ja toiminnastamme kiinnostuneet. Jäseneksi haluavalle ohjeet täältä.
Tiedotustoiminta
Kyläyhdistyksellä on omat facebook -sivut ja www. -sivujen tapahtumakalenteri. Lisäksi yhdistyksen kokouksista ja tapahtumista tiedoitamme Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten Menot ja Seuratoimintapalstoilla.
Yhdistys kustantaan 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Kylien Kuulumiset tiedotuslehtä, joka jaetaan kylien alueella sijaitseviin postiluukkuihin ja postitetaan kyläalueen ulkopuolell aasuville yhdistyksen jäsenille. Muut voivat tilata lehden kotiinsa hintaan 15€